Helmet-musahaaste 2024

Helmet-lukuhaaste on vuodesta 2015 kannustanut ihmisiä löytämään uutta mielenkiintoista luettavaa ja jakamaan lukukokemuksia muillekin. Vuonna 2018 myös musiikin kuuntelijat haastettiin ensimmäistä kertaa etsimään uusia elämyksiä itsekseen tai yhteisöllisesti. Haaste otettiin innokkaasti vastaan. 

Nyt musahaaste käynnistyy jälleen. Tarjolla on uudet 50 erilaista tapaa valita kuunneltavaa musiikin valtavasta moninaisuudesta.

Taas mennään ja kuunnellaan, tule mukaan!

Mikä on musahaaste?

Musahaasteessa on tehtävänä kuunnella vuoden 2024 kuluessa 50 itselle entuudestaan tuntematonta kappaletta / teosta / julkaisua / äänitettä / levykokonaisuutta.

Kenelle?

Musahaaste sopii kaikille, ja jokainen voi suorittaa sen omalla tavallaan, omaa mielimusiikkilajiaan kuunnellen tai suuntaamalla kohti tuntematonta. Haastetta voi täydentää myös konserteissa ja keikoilla. Haasteen avulla voi päivittää musiikintuntemustaan, saada uusia elämyksiä, testata tai laajentaa omaa musiikkimakuaan tai yksinkertaisesti vain nauttia musiikista!

Miten?

Kuuntelutehtäviä voi suorittaa omaan tahtiin kuten lukuhaasteessakin, tai voi myös edetä järjestyksessä viikko viikolta. Lisäksi musiikkikirjastolaiset antavat kuunteluvinkkejä musahaasteen Facebook-ryhmässä. Ryhmässä voi myös jakaa kuuntelukokemuksia ja keskustella muiden haasteeseen osallistujien kanssa. 

Lähde kalastelemaan musahelmiä! Löydä kuuntelun ilo, heittäydy musiikin vietäväksi, tartu musahaasteeseen!

Helmet-musahaaste 2024

  1. Funk-levy 1970-luvulta 
  2. Polyrytmiikkaa sisältävä teos tai kappale 
  3. Vuorokaudenaikaan sopiva raaga 
  4. Vuonna 1924 sävellettyä musiikkia 
  5. Sarjakuvan inspiroimaa musiikkia 
  6. Kappale, jolla kuullaan shakuhachin soittoa 
  7. Ystävyydestä kertova albumi tai kappale 
  8. Virolaista orkesterimusiikkia 
  9. Suomalaisen elokuvan soundtrack 
  10. Sopraanon aaria 
  11. Cuican soittoa sisältävä levy 
  12. Kirjaston työntekijän suosittelemaa musiikkia 
  13. Hovisäveltäjän teos
  14. Vihellystä sisältävä kappale 
  15. Suomenkielisiin runoihin sävellettyä musiikkia 
  16. Kuvataiteesta inspiraatiota ammentanut teos 
  17. Luutulle tai teorbille sävellettyä musiikkia 
  18. Drum and bass -musiikkia 2000-luvulta 
  19. Raskasta musiikkia Ruotsista 
  20. Pelimannimusiikkia Uudeltamaalta 
  21. Kodin arkiesineillä soitettua musiikkia 
  22. Tracker-musiikkia 1990-luvulta 
  23. Katusoittajana toimineen artistin levy 
  24. Saaristoteemaista musiikkia 
  25. Motown-levy-yhtiön julkaisema levy 
  26. Big band -musiikkia 
  27. Kesäistä rap-musiikkia 
  28. Argentiinalaista tangoa 
  29. FM-synteesillä tuotettuja ääniä sisältävä levy 1960-luvulta 
  30. Urheilusta kertova levy tai kappale 
  31. Atonaalista musiikkia 
  32. Vuonna 1974 julkaistu levy 
  33. Fryyginen sävellys 
  34. Avantgardemetalli-levy 
  35. Vaellusteemaista musiikkia 
  36. Omakustanteena julkaistu levy 
  37. Musiikkia antiikin ajalta 
  38. Vuonna 1524 esitettyä musiikkia 
  39. Synthwave-levy 
  40. Teos, jolla kuullaan kurkkulaulua 
  41. Suomalaista rock-musiikkia 2020-luvulta 
  42. Levy, jolla kuullaan banjon soittoa 
  43. Braindance-musiikkia 
  44. Ambient-levy 
  45. Improvisaation pohjautuva äänite 
  46. Kappale tai levy, joka saa arkiaskareet rullaamaan 
  47. Etiopialaista jazzia 
  48. Elektroa Detroitista 
  49. Oopperamusiikkia Kiinasta 
  50. Joulumusiikkia barokin ajalta 

Tulostettava musahaaste 2024 (PDF)

Helmet-musahaaste ruotsiksi: Helmets musikutmaning  

Helmet-musahaaste englanniksi: Helmet Music Challenge 

Aiempien vuosien musahaasteet