Haastattelussa Viima ja Kuris -kirjan tekijät 

Pääkaupunkiseudun suomenkieliset ekaluokkalaiset saavat lukuvuonna 2025–2026 lahjaksi Helmet-kirjastolta oman kirjan. Kirjalahja on Malin Klingenbergin kirjoittama, Margareta Sandinin kuvittama ja Outi Mennan suomentama Viima ja Kuris.  

Kirjoittaja Malin Klingenberg kertoo, että hän halusi käsitellä sisarusten välistä suhdetta kirjan päähenkilöiden Viiman ja Kuriksen eli Paavon ja Paten kautta.  

”Minulla on kolme sisarusta. Riitelimme lapsina vaikka kuinka paljon, mutta olin myös hyvin suojeleva pikkuveljiäni kohtaan.”

Malin kertoo saavansa ideoita kirjoihinsa mitä pienimmistä asioista, esimerkiksi punaisen omenan näkemisestä tai erikoisen äänen kuulemisesta.  

”Saatan saada idean vaikka siitä, että joku kiipeää aidan yli. Jos ideoita ei muuten synny, yleensä auttaa se, että istun alas ja alan kirjoittaa.”  

Kirjan kuvittaja Margareta Sandin taas saa kuvitusideat tutustumalla kunnolla tarinaan. Veljeksiin hän halusi samaa näköä sekä toistensa että poikien vanhempien kanssa.  

”Kirjassa ei kerrota suoraan, miltä pojat näyttävät, ja siksi minun piti keksiä asioita joita ei tekstissä sanota.  Esimerkiksi ensimmäiseen kuvaan piirsin koko perheen tekemässä arkisia asioita, koska perheenjäsenet vain seisomassa rivissä olisi ollut aika tylsä kuva.”

”Ideat ovat kuin pisaroita, jotka vähän kerrallaan tipahtelevat päähän ja valuvat sieltä piirtävään käteen.” 

Suomentaja Outi Menna antoi pojille suomenkieliset lempinimet. Hän kertoo, että nimet ilmestyivät hänelle mieleen kuin itsestään. ”Katsoin hahmoja ja mietin, mikä sopisi rytmiltään veljesten mottoon: ’Viima ja Kuris, Kuris ja Viima, yhdessä niin kuin paperi ja liima’.

Pienille lukijoille sopivaa

Pienet lukijat Malin ottaa huomioon niin, ettei käytä liian pitkiä tai vaikeita sanoja tai kerro tarinaa turhan vaikeaselkoisesti. Aloittelevat lukijat eivät välttämättä osaa lukea rivien välistä.  

Margareta kertoo, että kuvien täytyy toistaa kirjan tekstiä niin hyvin kuin mahdollista. Silloin vasta lukemaan opettelevat ymmärtävät tarinan idean ja pystyvät seuraamaan tapahtumia pelkästään kuvia katselemalla.  

”En voi tehdä kuvaa pienestä yksityiskohdasta tekstissä, vaikka siitä tulisi hauska kuva, jos se ei vie tarinaa eteenpäin. Yritän olla tarkka hahmojen eleissä ja silmissä, jotta heidän tunteitaan voi tulkita.  Kaikkea ei voi mahduttaa yhteen kuvaan, mutta lukija voi täydentää tarinaa mielikuvituksensa avulla. ” 

Outi kertoo, että tekstin rytmin, sanajärjestyksen ja lauserakenteiden pitää olla luontevia ja selkeitä, jotta harjoitteleva lukija ei joudu kompastelemaan.

”Harvinaisempia ilmauksia ei ole välttämätöntä varoa, mutta valitsen mieluummin lyhyitä kuin hirveän pitkiä sanoja ja kartan kaikenlaista kommervenkkisyyttä, ellei sitä nimenomaan tavoitella.”

Kolme kysymystä tekijöille

Malin, Margareta ja Outi vastasivat kysymyksiimme lempikirjoista ja lapsuusmuistoista. 

Kuka oli lempikirjailijasi tai lempikirjasi, kun olit pieni? Miksi tykkäsit juuri siitä? 

Malin: Kuuntelimme koulussa, kun opettaja luki ääneen Mio, poikani Mioa, ja saimme pitää pulpetilla kynttilää samalla kun kuuntelimme. Se oli tunnelmallista! Jali ja suklaatehdas taas oli ensimmäinen kirja, jonka lukemista en voinut lopettaa. En unohda sitä tunnetta koskaan.  

Margareta: Kun olin sairaalassa kaksivuotiaana, sain kuvakirjan Likinäköinen sarvikuono. Niin pienenä en osannut itse lukea, vaan katselin kuvia ja joku vanhemmistani luki minulle. Minun kävi sääliksi sarvikuono Rupertia, joka kävi kaikkien ja kaiken kimppuun vain siksi, että hän näki niin huonosti ja oli peloissaan. Tarina päättyi onnellisesti, kun hän sai silmälasit. Myöhemmin muistan kirjan, jonka lainasin aina uudelleen. Se oli Gunnel Linden Löjliga familjerna/Hullunkuriset perheet. Kirjassa oli perheitä, joilla oli hauskoja nimiä ja persoonallisuuksia, esimerkiksi Jajamensan/Myöntäväisen perhe och Ingalunda/Vastahangan perhe. Eniten kuitenkin tykkäsin sarjakuvista ja suurin suosikkini oli Asterix. Uuden sarjakuva-albumin löytäminen kirjastosta oli kuin aarre.  

Outi: Luin itse lapsena hurjan paljon. Yksi kestosuosikkini on ollut Kirsi Kunnaksen kirjoittama ja Maija Karman kuvittama Tiitiäisen satupuu. Loruissa ja kuvissa on ihana, osin hauska ja osin haikea tunnelma.

Viima ja Kuris annetaan lahjaksi ekaluokkalaisille. Millainen ekaluokkalainen olit itse? 

Malin: Tykkäsin käydä koulua, vastata kysymyksiin ja olla kavereiden kanssa. Pidin käsitöistä, piirtämisestä ja äidinkielestä, kun saimme kirjoittaa omia tarinoitamme. Matematiikka sen sijaan oli mielestäni uskomattoman tylsää viidenteen luokkaan saakka. 

Margareta: Ensimmäisestä luokasta on pitkä aika, mutta muistan että olin pettynyt siihen, että ensimmäisenä päivänä ruokana oli hernekeittoa. Olin lapsena pienikokoinen, ujo ja varovainen. Opettajamme Göta ei antanut meidän jutella tuntien aikana vaan saimme puhua vain, kun viittasimme ja vastasimme kysymyksiin. Opin helposti lukemaan ja kirjoittamaan. Minulla oli vilkas mielikuvitus ja rakastin leikkimistä ja piirtämistä. Välitunneilla hyppäsimme narua, ruutua ja twistiä. Ehkä näitä leikkejä ei enää nykyään leikitäkään.  

Outi: Ekaluokkalaisena olin toisaalta lukutoukka, toisaalta koulussa vähän hälisevä ja riehakas. Koulunkäynti oli kivaa, mutta läksyt tahtoivat joskus unohtua.

Kerro jokin mukava kirjastomuisto tai tarina ensimmäisestä kirjastokortistasi! 

Malin: Kun olin lapsi, kirjastokorteissa ei ollut viivakoodeja vaan meillä oli keltaiset paperikortit, joissa oli asiakasnumerot. Aina kun lainasi kirjan, numero kirjoitettiin kirjassa olevaan korttiin. Rakastin kirjaa nimeltä Mysteriet på Willoughby Chase ja lainasin sen monta kertaa. Siihen kirjaan oma numeroni oli kirjoitettu ehkä kahdeksan kertaa!  

Margareta: Kävin kirjastossa lapsena usein. Kirjasto oli koulumatkani varrella, ja piipahdin aina katsomassa, oliko siellä uusia, jännittäviä kirjoja. Haistelin salaa kirjojen omalaatuista tuoksua. Siihen aikaan ei ollut samanlaisia kirjastokortteja kuin nykyään, vaan kirjastonhoitaja leimasi eräpäiväkortin ja vaihtoi sen kirjan takakannessa olleeseen taskuun. Minusta hän vaikutti välillä vähän ankaralta, ehkä siksi että palautin kirjoja myöhässä. Joistakin kirjoista oli vaikea luopua… 

Outi:  Olen ollut ahkera kirjaston käyttäjä jo ihan pienestä asti, ja muistan miten valitsin haltioissani pinoittain kirjoja kodikkaan vanhan lähikirjaston loputtomista hyllyistä ja kannoin niitä kassissa kotiin.